16.6.2010

.234.UUSIA TUOKSU IHASTUKSIA.

Viime aikoina en ole ihan hirveästi ollut tuoksujen parissa, mutta joitakin uutuuksia on kuitenkin kantautunut nenään ja nämä kolme ovat jääneet mieleen.


Tänä keväänä tuli Chanelilta uusi kukkais-hedelmäinen tuoksu Chance-sarjaan ja täytyy sanoa, että tämä tyttö ihastui! Mä en ole yleensä ollut mikään Chanelin tuoksujen fani, niin klassikkoja kuin monet niistä ovatkin, eivät vaan ole olleet niitä "mun juttuja". Mutta tämä uusi Chanel Chance Eau Tendre on aivan ihastuttavan ihana! Siitä löytyy mm. greippiä, kvitteniä, jasmiinia, hyasinttia, myskiä, iiristä, setripuuta ja meripihkaa.


DKNY:n tuoksut taas ovat monesti olleet mun mieleen, koska ovat melko kepeitä ja makeita, mutta en edelleenkään ole omistanut ainuttakaan Donna Karanin tuoksua, vaikka parista olen vähän haaveillutkin. Nyt haaveilulistalle pääsi taas uusi tuoksu: DKNY Pure. Nimensä mukaisesti tämä tuoksu edustaa puhtautta, luonnonarvoja, eko-ajattelua ja reilua kauppaa. Tuoksun sisältämä vanilja tulee Ugandasta reilu kauppa-periaatteella. Vaniljan lisäksi tuoksu sisältää mm. lootusta, ruusua, jasmiinia, freesiaa, orkideaa, valkoista meripihkaa ja santelipuuta.


Yves Saint Laurentin tuoksut eivät ole yleensä olleet yhtään mun mieleen, mutta tällä kertaa YSL on onnistunut tykästyttämään mutkin! YSL:n Elle -tuoksusta on tullut Limited Edition versio kesäksi 2010. Tuoksu on kirpeä, mutta yhtäaikaa silti makea. Uudesta Ellestä löytyy mm. greippiä, jasmiinia, vaaleanpunaista pippuria, benzoin ja meripihkaa.

5 kommenttia:

  1. Mulla on pari DKNY:n tuoksua, toisen ostin Tukholmasta helmikuussa ja toisen samalla reissulta laivalta ja oon tykännyt niistä ihan tosi paljon. Noi molemmat on Limited edition -tuoksuja.

    VastaaPoista
  2. Chanel Chance Eau Tendrea on muuten verrattu monissa arvioissa suosikkiisi(?) Marc Jacobsin Daisyyn, jotkut puhuvat jopa tuoksukopiosta. Osaisitko vertailla näitä kahta tuoksua, kuinka samanlaisia ne mielestäsi ovat?

    VastaaPoista
  3. I'M LACKING: Mun tekis mieli sitä vaaleanpunaista omenatuoksua ja nyt tuota Purea :)

    ANONYYMI: Kas, tuota en ole kuullutkaan. Täytyy ihan käydä nuuskimassa niitä "vierekkäin", mutta näin äkkiseltään en kyllä mieltäisi niitä samanlaisiksi ollenkaan. Palaan asiaan, kun olen viisaampi :)

    VastaaPoista
  4. Onpas kaamee toi eka kuva. Näyttää ihan siltä, kuin luurankoparka rusentuisi ton kovin painavan näköisen pullon alle. :) Reidetkin on aika luonnottoman pitkät, on tainnu Photoshoppi olla käytössä!

    VastaaPoista
  5. MAIJA: No toihan on otettu vähän etuviistosta ja pullo peittää puolet vartalosta, mutta on se kyllä silti vähän liian photoshopatun näköinen. Mutta milloinkas nuo mainoskuvat ei olisi :/

    VastaaPoista